Mirita Saxberg Järjen ääni

Lainaa naapurille sokeria

Kun naapuri tarvitsee sokeria, harva jättää lainaamatta jos sitä itsellä on. Näin luulisi. Palkansaajajärjestöt vaan eivät vapaaehtoisesti lainaakaan. SAK, Akava ja STTK kertoi tänään osoittavansa mieltään kun lusikka käy omalla pussilla.

 

Suomen teollisuustuotanto on tasolla, jolla se on ollut viimeksi viisitoista vuotta sitten. Se on vähentynyt 1,3 prosenttia vuoden takaiseen nähden. Teollisuuden uusien tilausten arvo on pienentynyt 5,3 prosenttia vuodessa. Elämme pisintä laskukautta 150 vuoteen. Työttömyys ja suomalaisten yleinen ansiotaso näyttävät olevan ainoat nousujohteiset mittarit maamme velkaantumisen lisäksi; työttömien määrä on nyt n. 30 000 enemmän kuin vuosi sitten, palkansaajien ansiot nousseet kahden ensimmäisen kvartaalin aikana 1,2 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan kehitykseen verrattuna. Valtion velka on jopa tuplaantunut seitsemässä vuodessa.

Synkästä taloustilanteesta huolimatta yhä korkeampaa kunniaa keräävän pääministeri Sipilän hallitus suuntaa verokevennyksiä pieni- ja keskituloisille, sillä kaveria ei jätetä. Yrittämisen olosuhteita kohennetaan, jotta työtön kaveri saa työpaikan. Työllisyyteen ja kilpailukykyyn satsataan 170 milj. euroa, hyvinvointiin ja terveyteen 130 milj. Inhimillisestä sopeutuksesta huolimatta ilmapiiri on tulehtunut. Mikä mättää?

 

Jos saan samaa tai parempaa ansiota kuin vuosi sitten, naapurini pysyy työttömänä ja tulee varmasti lainaamaan lisää sokereitani. Jos annan pois lomapäivien korvaukset ja peruspalkan lisät, ehkä 381 600 naapuriani työllistyy ja saan sokerini takaisin. Suomessa on ennenkin tehty uhrauksia seuraavien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Kannattaisi opetella ihan ensin kysynnän ja tarjonnan suhde. Kumpi ruokkii kumpaa?

Paljonko on muuten työllisyys parantunut yhteisöveron laskun jälkeen?

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi

Voisi myös kysyä miten olisi työllisyys kehittynyt ilman yhteisöveron laskua?

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Niin mihinkäs ne yhteisöveron alennuksesta saadut hyödyt on valunu???

Pörssiin nyt ainakin. Tänä vuonna pörssiyritykset jakaa 10,5mrd euroa osinkoa, ihan kiva.
Vuotuinen liikevoiton kasvu 3mrd euroa, silti maksettujen verojen määrä pieneni, oikein kiva.
Tämän kruunaa henkilöstöön kohdistuneet voimakkaat leikkaukset.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #8

Eläkeyhtiöihin esim. Mitähän tapahtuisi jos eläkkeitä maksavien yhtiöiden sijoitukset eivät tuottaisi?

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen Vastaus kommenttiin #10

Helsingin pörssissä listatut yritykset maksavat osinkoja omistajilleen, hieman yli 10 miljardia euroa. Se on 800 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2014.

Kuinka sattuikaan että yhteisöveron alentaminen 20% tuo juuri tuon saman summan 800 miljoonaa lisää kivaa viivan alle.

Kolmannes osingoista maksetaan ulkomaisiin veroparatiiseihin tai hallintarekisteröidyille osakkeille.

Veroalen piti tuoda 5000-7000 uutta työpaikkaa...tirsk...
Veroalen kätilöt Jyri Häkämies ja Jyrki Katainen hoitivat hienosti tämänkin, niinkuin vain kokoomus osaa.

Käyttäjän jsalmi kuva
Juha Salmi Vastaus kommenttiin #13

Ymmärrän, omistaminen on pahasta, varsinkin jos se tuottaa jotain. Hallintarekisteri kritiikin kyllä ymmärrän

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Hallitus itse arvioi, että hyvässä lykyssä nämä lähinnä pienipalkkaisilta viedyt edut työllistäisivät muutama kymmenen tuhatta työtöntä.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

Sokeria naapurille, ei se vain niin yksinkertaista yksinkertaisesti yksinkertaisella järjellä ole. Monia asioita tulee vastaan, aikanaan se sota entisen Jugoslavian alueella. Naapurit jos olivat siirtolaisia Suomessa tai Ruotisa, siis Ruotsissa, niin eipä tehnyt mieli lainailla. Toinen oli Serbiasta ja toinen Bosniasta, ei siis synkannut parhaalla mahdollisella tavalla. Olen kuullut tämän luotettavalta taholta, ja varmasti näin tapahtui useasti. Nyt sitten ammattilaiset vastaan amatöörit näissä työmarkkinaa käsittelevissä selkkauksissaan. Ei luoteta liikaa, ei se kannata kun se ei kanna toivottuun tulokseen. Sen on sanonut moni osaava persoona, joten hallituksen mietinnöt eivät luo kuvaa luotettavuudesta. Mutta loppuun sokeria Ruotsin maalle, sekin aivan väärään aikaan taas kerran. Historiallinen moka, mutta vain ehkä, sen näyttää sitten aika. http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programi...

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Niina La

Jos nyt ihan reiluja oltais, niin pääomatulo- ja ansiotuloverotus eivät olisi erillään toisistaan.

Erkko Korppaanmäki

Jos vielä reilumpia olisimme, maksaisimme työntekijälle suurempaa palkkaa kuin muualla.

Se ei vain käytännössä onnistu, kuten ei pääomatulojenkaan ylenmääräinen verottaminen. Pääoma- ja työmarkkinat kilpailevat muiden maiden kanssa. Sitä kutsutaan globalisaatioksi, eikä paluuta menneeseen maailmaan ole ilman sotaa tai muuta suurta kriisiä.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Pitkälti noin, paitsi että aina voidaan valita toinen tie, se vaan vaatii uudet päättäjät ja puolueet. Vanhat ajaa suomalaiset rotkoon.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

"Se ei vain käytännössä onnistu, kuten ei pääomatulojenkaan ylenmääräinen verottaminen. Pääoma- ja työmarkkinat kilpailevat muiden maiden kanssa. Sitä kutsutaan globalisaatioksi, eikä paluuta menneeseen maailmaan ole ilman sotaa tai muuta suurta kriisiä"

Mainiosti laitettu..tästä voi Mirita Saxberg lukea Hjalliksen kanssa kenen etuja ei saa pidellä..koska muuten sota tai muu kriisi.

Miettikää...miettikää oikein kovasti.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen Vastaus kommenttiin #11
Käyttäjän NinaPalomki kuva
Niina La

Nykyään annetaan finanssitalouden liikaa ohjata (en osaa parempaakaan termiä tähän laittaa).

Pääomalla ja sen globaalilla siirtymisellä ei ole merkitystä, koska raha on arvotonta. -- Arvoa on maalla, metsillä, vedellä.. Ne pysyvät aina omassa maassaan.

Siinä ei tule sotaa, jos korotetaan veroja. Siitä tulee ennen pitkää, jos köyhien määrä vain kasvaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Suomen teollisuustuotanto on tasolla, jolla se on ollut viimeksi viisitoista vuotta sitten."

EU taisi olla virhe. Nyt emme edes saa suosia suomalaista vaikka haluaisimme. Euro nyt tietenkin pahin virhe oli ja pitäisi korjata pikimmin koska EKP:n ikeessä emme taatusti nouse.

Jaakko Häkkinen

"Suomessa on ennenkin tehty uhrauksia seuraavien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi."
-- Näin on. Minä ainakin annan leikkauttaa tulojani, jos vaihtoehtona on lisääntyvän velkataakan kerääminen jälkipolville. Aika erikoista, että vallitseva lyhytnäköinen "minä minä" -ideologia saa ihmiset osallistumaan mielenosoituksiin ja lakkoihin.

Käyttäjän NinaPalomki kuva
Niina La

Mulla on ainakin niin pieni palkka, että siitä ei voi leikata. Jos tienaisin enemmän niin varmasti antaisin.

Velkaantuminen voitais välttää painamalla Suomen sisällä käytettävä raha itse. Koska nyt rahan painaminen on vain jonkun bisnes.

Toimituksen poiminnat