*

Mirita Saxberg Järjen ääni

Kultainen kädenpuristus elinkeinonharjoittajille

Tällä viikolla hallitus esitti eduskunnalle lain yrittäjävähennyksestä, joka olisi viiden prosentin vähennys elinkeinonharjoittajan yritystoiminnan tuloksesta. Käytännössä tämä tarkoittaisi verohelpotusta maa-, metsä- ja porotalousyrittäjille, sekä muiden alojen yksinyrittäjille. Näiden määrä on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana kun osa palkansaajista on siirtynyt tekemään työtä toiminimiyrittäjinä. Hyvinvointi-, viihde- ja kulttuurialoilla tmi-yrittäjiä on ollut jo kauan, ja suurin osa näistä työskentelee pääkaupunkiseudulla.

Tietenkin istuntosalissa oppositiolla nokka kopisi jälleen. Vedottiin siihen että pienet yritykset eivät saa tarpeeksi, kun taas isot saavat liikaa. En ymmärrä miksi tämän uudistuksen piiriin kuuluvat ”isot” yritykset eivät saisi nauttia veroeduista. Nyt nimittäin ne harvalukuiset elinkeinonharjoittajat, joiden tulo on euromääräisesti suuri, maksavat veroja yli yhteisöverokannan. Nämä yksinyrittäjät pulittavat veroa enemmän kuin listaamattomien osakeyhtiöiden voitoista jaolle pääsevät osakkaat. Uudistus siis tasavertaistaisi elinkeinonharjoittajien ja osakeyhtiöiden osakkaiden verokohtelua.

Täysin väärässä opposition edustajat eivät silti ole. Kaavailtu yrittäjävähennys ei todellisuudessa tule juurikaan vaikuttamaan sen noin 150 000 suomalaisen elinkeinonharjoittajan lompakkoon, jotka tekevät alle 10 000 euron yritystuloa. Laskennallisesti vähennys keventäisi verotusta noin 50-150 euroa vuodessa yrityksen nettovarallisuudesta riippuen. Julkishallinnon kulut vastaavasti lisääntyisivät: valtion verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 66 miljoonalla eurolla, sekä kuntien noin 53 miljoonalla eurolla. Valtio tulee kyllä kompensoimaan menetyksen kunnille, joka esimerkiksi Helsingin alijäämäisessä taloustilanteessa onkin tarpeellista.

Yrittäjävähennyksen ydin on kuitenkin asennemuutoksessa, ei siinä kuka saa ja miten paljon. Kyse on suunnasta, johon Suomea halutaan ohjata. Nykyisessä työelämän murroksessa perinteiset palkkasuhteet muuttuvat yhä enemmän yritysten välisiksi suhteiksi. Trendi on se, että isot yritykset mieluummin ostavat palveluita alihankintana, kuin palkkaavat työntekijöitä. Sote- ja liikennekaariuudistusten jälkeen yksityisyrittäjiä tulee olemaan entistä enemmän. Yksityisiä yrityksiä tarvitaan paikkaamaan julkisten palveluiden säästötarpeista johtuvia aukkoja esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla.

Yrittäjävähennyksen kautta hallitus tukee ennen palkkatyönä tehdyn työn muuttumista yritystoiminnaksi. Toiminimellä työn tekeminen on kaikkien kannalta järkevää. Yksinyrittäjä saa samasta tehtävästä samansuuruisen korvauksen kuin palkansaaja, mutta maksaa vähemmän veroja. Alihankintana työn ostava yritys säästää työntekijämaksuissa, välttää työehtosopimusten viidakon ja ottaa ison askelen paikallisen sopimisen suuntaan.

Moni yksinyrittäjä työskentelee alalla, jolla toiminimiyrittäminen on lähes ainoa tapa työllistyä. Muun muassa jokainen freelancer-toimittaja, artisti, keikkatyöntekijä, kuljettaja, sekä kampaaja tietää mitä tarkoitan. Yrittäjyydessä on kyse itsensä toteuttamisesta. Yrittäjät ovat vapaita päättämään itse omista asioistaan, mutta kantavat vastuun omasta toimeentulostaan. On vähintäänkin kohtuullista, että hallitus ojentaa nyt kätensä elinkeinonharjoittajien suuntaan.

Kuntien tulisi lisäksi antaa vielä kultaa tämän lämpimän kädenpuristuksen päälle, esimerkiksi tarjoamalla toimitiloja yksinyrittäjien käyttöön.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

HS oli tehnyt aiheesta ihan hyvän jutun: Kiistelty yrittäjävähennys saa tukea asiantuntijoilta

http://www.hs.fi/talous/a1476588605836

Ehdotetulla vähennyksellä ei kuitenkaan arvioida olevan merkittäviä yritystoimintaa kasvattavia tai yrittäjyyttä lisääviä vaikutuksia. Mitä bloggaaja tästä arvelee?

Antti Keskinen

"Laskennallisesti vähennys keventäisi verotusta noin 50-150 euroa vuodessa"

Siis anteeksi? Elantonsa hankkimiseksi yrittäjä maksaa erityyppisinä maksuina yhteiskunnalle karkeasti laskettuna vähintään 20000 euroa. 150 euroa on lillukan varsia, eikä sillä ole mitään merkitystä mihinkään. Se tarkoittaa enimmillään 12,5 euron kuukausittaista tulon lisäystä. T

ämähän on pelkkää poliittista teatteria, jotta voidaan sanoa, että pienyrittäjiäkin on muistettu.

Nämä mainitut 150000 yrittäjää muodostavat 98% Suomen Yrityksistä, jotka maksavat noin 17 miljardia veroja. 150 euroa vuodessa tarkoittaa enimmillään 22,5 miljoonan "käden ojennusta". Tämä tarkoittaa siis noin promillen veroalennusta maksetuista veroista.

Tuolla summalla ei korvata edellisten hallitusten veron korotuksia, eikä sillä todellakaan paranneta mitään muuta kuin poliittista huonoa omaatuntoa - jos sitäkään.

Toimituksen poiminnat