*

Mirita Saxberg Järjen ääni

Ilmaisen julkisen liikenteen maksaisivat kaikki pienet

Helsingin Sanomat uutisoi tänään enemmistön kannattavan maksutonta joukkoliikennettä pääkaupunkiseudulle. Maksutonta liikennettä ei kuitenkaan ole olemassa - yhtä ilmaista kohden toinen maksaa tuplasti enemmän. Helsingin seudun asukkaiden ilmaisen julkisen liikenteen maksaisivat pääasiassa pienyrittäjät ja työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat.

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan lipunostajat maksavat nyt puolet joukkoliikenteestä, ja puolet kustannuksista katetaan julkisin verovaroin. HS:n mielipidemittaukseen vastanneista asukkaista 59 prosenttia haluaisi mieluummin maksaa enemmän veroa ja matkustaa julkisilla ilmaiseksi. Arvion mukaan kunnallisveroa tulisi korottaa noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Näin pieni korotus ei kuitenkaan riitä kun huomioidaan kasvava joukkoliikenteen käyttäjien määrä nykyiseen asukasmäärään perustuen. Lisäksi Helsingin seudun asukasluvun arvioidaan kasvavan 490 000 asukkaalla seuraavan 35 vuoden aikana. Kunnallisvero siis nousisi jatkuvasti ja kyseeseen tulisi tuntuvat veronkorotukset kaikille meille Stadissa asuville ja pk-seudulle muuttaville.

Ansiotyöstä saatavasta palkasta ja yritystulosta maksetaan enemmän euromääräisiä veroja kuin tukirahoista. Suurimman työssäkävijöiden ryhmän Suomessa muodostavat päiväkoti-ikäisten pienten lasten vanhemmat. Suurimmat verorahat kuitenkin maksavat suomalaiset yrittäjät. Suomen noin 360 050 yrityksestä 340 870 on yksinyrityksiä ja alle 10 hengen mikroyrityksiä. (Tilastokeskus, 2015.)

Mikroyrittäjät ja keskituloiset perheelliset voivat nyt jo nihkeästi.

Maksuton julkinen liikenne helpottaisi eniten sitä hyödyntävien opiskelijoiden ja eläkeläisten kuukausimenoja. Se myös vähentäisi autojen määrää Helsingin keskustassa. Hyviä syitä, jotka saattavat vaikuttaa veronkorotusten arvoisilta perusteluilta. Eläkeläiset ja opiskelijat eivät kuitenkaan nytkään maksa normaalihintaa joukkoliikenteen käyttöstä. Vaikka ilmainen julkinen liikenne houkuttelisi työssäkäyviä yksityisautoilijoita satunnaiseen oman auton kotiin jättämiseen, tulee silti yksityisautoilu Helsingissä lisääntymään tulevien vuosien aikana. Pienten lasten vanhemmat tarvitsevat kuitenkin myös omaa autoa lasten kuljettamiseen, arjen pyörittämiseen ja kaupungin ulkopuolelle matkustamiseen. Yrittäjät tarvitsevat autoa elinkeinonsa harjoittamiseen, esimerkiksi tavaroiden kuljettamiseen ja nopeaan liikkumiseen paikasta toiseen.

Moni perheellinen ja yrittäjä ei käytä valtion tukemaa Suomen sisäistä joukkoliikennettä lainkaan, sillä heidän matkustustarpeitaan vastaavaan liikkumiseen autoilu on taloudellisempi vaihtoehto. Ei maksateta kaikkien kaupunkilaisten liikkumista heillä, jotka jo nykyisellään maksavat suurimman osan kaiken kansan kustannuksista.

Lisätään mieluummin opiskelija- ja eläkeläislippujen alennuksia!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (30 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

"Helsingin seudun asukkaiden ilmaisen julkisen liikenteen maksaisivat pääasiassa pienyrittäjät ja työssäkäyvät pienten lasten vanhemmat."

Kysytään pienyrittäjiltä ja lasten vanhemmilta, että kumpaan verorahat käytetään, virkamiesten ja pyrokraattien kalliisiin palkkoihin vai ilmaiseen joukkoliikenteeseen.

Käyttäjän eiltanen kuva
Eero Iltanen

Realistisempi kysymys on haluavatko palkkojen LISÄKSI maksaa ilmaisen joukkoliikenteen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomea ja Viroa ei edes kannata verrata toisiinsa. Viro on puhtaasti markkinatalousmaa.

Unohtakaa Viro ja tehkää itse päätöksenne.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Markkinatalous tuo vaurautta. Tallinan kaupungilla on varaa tarjota ilmainen joukkoliikenne asukkailleen.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#3
Tallinnalla on jopa ilmainen kaupunkilehti, josta voidaan olla montaa erimieltä. Siis sisällöstä.

Siinä on poliitikkojen estotonta itsekehua.

Suomen linja on jatkuva verojen korottaminen ja sillä tuntuu olevan kansan siunaus. Kansa rakastaa virkamiehiään....... ja niitä riittää.......

Suomessa olisi sietämättömän keveää ilman paperinpyörittäjiä.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

#3:
Tallinnan kaupungilla on varaa tarjota ilmainen joukkoliikenne asukkailleen, jotta he ilmoittaisivat asuinpaikakseen Tallinnan eikä jotakin naapurikuntaa ja maksaisivat siten myös veronsa Tallinnaan.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #6

#6
Voihan tuo jossain määrin pitää paikkansa. Tallinnan kaupunki laski paljonko on kulut maksullisesta julkisesta liikenteestä.

Ne kulut, kuten julkisella puolella on aina suuret. Sitten huomattiin, että lippujen rahastusruletti maksaa melkein saman kuin niiden tulot.

Tehtiin yksinkertainen päätös. Ei kannata periä maksua liikenteeltä. Pienipalkkaiset ja opiskelijat menevät töihin.

Ratkaisu on koettu erittäin järkeväksi. Yhteiskunta on ihmisiä varten, eikä ihmiset yheiskuntaa varten.

Viron malli ei sovi Suomeen. Ainoa vaihtoehto on verojen ja lippujen korotukset.

Ministeri Susanna Huovinen SDP; ''Se mikä toimii muualla, ei toimi Suomessa''

Käyttäjän iitimo kuva
Timo Isosaari Vastaus kommenttiin #10

Espanjan Torrevieja on toinen, jonka asukkaat matkustavat ilmaiseksi. Tämä onkin olennaista palveluvaltaisissa talouksissa, koska palkat ovat alhaiset.

Suomalaiset viinaturistit rahoittavat Tallinnan joukkoliikenteen helposti. Turistit ovat myös Torreviejan elinehto.

Suomi kulkee vastavirtaan ja pyrkii nostamaan palvelujen hinnat niin korkeiksi, että vain "eliittikumppaneilla" on niihin varaa.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Viro saa huimat määrät EU-tukia. Kyllä niillä on hyvä mällätä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #12

#12
Voi kun saisikin, mutta ei saa. Omillaan koitetaan tulla toimeen.

Tuon Irjan väitteen kuulee usein ja suuri kateus paistaa esim. Viron kevyestä verotuksesta ja hyvistä autoista jne.

Viron suurin voima on vapaa yrittäjyys, markkinatalous ja pieni, mutta toimiva julkinen sektori.

Suurin tulovero on max. 20% palkasta. Kolmesta lapsesta lapsilisät 200 euroa/kk.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #13

Onko niitä muka pienennetty vai etkö tiennyt: Viron EU-tuet yli 500 euroa asukasta kohden. Kannattaa ottaa vähän selvää. Mehän olemme nettomaksaiia. Kateudesta ei ole kyse vaan oikeudenmukaisuusasiahan tuo on.

http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002593800.html

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #14
Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Käsityksenne "puhtaasta" markkinataloudesta on se, että julkinen liikenne maksetaan kokonaan verovaroin. Varmaan sitten terveydenhuoltokin. Tästä minäkin tykkään.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#28
Perhelääkärit ovat tosiaan ilmaiset ja sinne pääsee yleensä samana tai seuraavana päivänä.

Perhelääkärit käyvät myös kotona.

Markkinatalous tuottaa hyvin ja sillä voidaan kustantaa hyvät palvelut pienellä verokannalla.

Viron malli ei sovi Suomeen, koska kansa rakastaa veroja ja kehnoja palveluja.

https://www.haigekassa.ee/et/perearstiabi-1

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ilmainen terveydenhuolto -91 asti. Suoritettiin verovaroilla.Tasapuolisesti kaikille.
-91 siihen lisättin verojen lisäksi terveyskeskusmaksut.

Ilmainen liikenne on mahdollista aivan samoin ilman eri maksuja.
Kun palvelut kaikki tuotetaan verovaroilla,on veroille myös vastinetta.

Kenen taskuille menee ne palvelumaksut jota nytkin korotettiin terv.palv. 33%?
Nythän maksetaa palveluista kahteen kertaan jota kuntien ja valtion on tuotettava verovaroilla,veronmaksajille.
esim.YLE,Posti,tiet,terveyspalvelut,sosiaaliturva ym.

Käyttäjän ilkkatahtinen kuva
Ilkka Tähtinen

Tai palkatkaa sinne Helsinkiin pari apulais- tai ylipormestaria, a'la 14000€ /kk suunnittelemaan vaikka sitä joukkoliikennettä. Kyllä se siitä.

Reijo Matilainen

Mikäli maksuttomalla joukkoliikenteellä tavoteltaisiin lisää käyttäjiä joukkoliikenteelle, tulisi houkuttelevuutta lisätä niille jotka nykyään eivät sitä käytä. Näin ollen kannattaisi maksuttomuus suunnata heille jotka maksavat oman auton käyttöveroa.
Ymmärrän ettei ikimaailmassa voi mennä Suomessa läpi koska se olisi liian järkevää.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Nyt bloggari olet väärässä eläkeläisten suhteen. Maksamme veroja ja täyden hinnan julkisesta liikenteestä. Ei ole mitään eläkeläisalennuksia julkisessa liikenteessä.

Eläkeläiset toki käyttävät julkista liikennettä ehkä enemmän kuin omilla autoilla kaupungissa suhaavat. He ovat pääasiassa miehiä. Naiset ovat julkisen liikenteen pääasiallisia käyttäjiä. Ainakin sille on näyttänyt vaikka kuinka pitkään, enkä usko tilanteen juuri muuksi muuttuneen. Parkkihallien omistajat maksamaan osan julkisesta liikenteestä. Paljoko parkkihallit tuottavat Helsingille vai menevätkö rahat suoraan ulkomaille?

On monia korjattavia asioita, joita ei välttämättä paranneta veroja korottamalla vaan systeemiä muuttamalla.

Julkista liikennettä toki käyttävät turistit ja tänne muuttaneet.

Uusi bussien maksuautomaatti on kökkö. Paljonko tällainen huono uudistus maksoi? Miksi tehdään sutta?

Käyttäjän hautakangas kuva
Ville Hautakangas

Ihmettelen, mikä logiikka tähän ajatusketjuun johti:

"Helsingin seudun asukasluvun arvioidaan kasvavan 490 000 asukkaalla seuraavan 35 vuoden aikana. Kunnallisvero siis nousisi jatkuvasti ja kyseeseen tulisi tuntuvat veronkorotukset kaikille meille Stadissa asuville ja pk-seudulle muuttaville."

Väestön kasvaessahan myös veronmaksajia olisi samassa suhteessa enemmän, joten prosentin jatkuvalle nostamiselle ei sen puolesta pitäisi olla tarvetta.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Väestö kasvaa, mutta veronmaksukykyisten määrä ei kasva samassa suhteessa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ei kasva ei.Niin kauan kun Kepu,kok on puikoissa .Tuo kaksikko on keskittynyt rikkaiden ja pörssiyritysten veronpoistoihin.
esim.Koneen,Vallilan,Fazzerin,Paulingin ym. perillisiltä.Jotka uhkailee aikovansa veropakolaiseksi ellei veroja niiltä poisteta.

Perintöveron -05-16 ja varallisuusveron -92-05 poisto kuulemma lisää "työllisyyttä" ja investointeja.
(Halpamaihin/Panama-tileille)

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #23

"Ei kasva ei.Niin kauan kun Kepu,kok on puikoissa ."

Helsingissä ei Kepu ole puikoissa. Veronmaksukyky ei kasva, koska kun napapiirin toisella puolella oleva vastaanottokeskus sulkeutuu, niin sen asiakkaat tulevat tänne pääkaupungin veronmaksajien kustannuksella elätettäviksi ja asutettaviksi.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #25

Vaikuttaako hesan budjettiin verot pörssiyrityksiltä?
Vai kuka hoitaa teiden ,energian saannin ,veden ym.yrityksille?

Keskustahan ei ole osapuolena mihinkään.Siksi on kumma että niitä kukaan äänestää?

Mietippä mitkä käskyt tulee kuntatasolle,kaupungeille Eduskunnasta.
Sieltä lait ja ohjeet kaupungeille tulee.

Kuten Vanhasen hallitukselta Helsingin ulkopuolella olevien kuntien liittäminen H:ki.
Verot päättää eduskunta.Energiaverot päättää eduskunta jne..
Kepu 3 kautta,kok 1 kauden -03-19

JK.Poistaako Kepu nyt perintöveroa? Poistiko se Kelamaksun-10?
Yrityksiltä sosiaaliturvamaksuja? Jotka maksaa nyt palkansaajat .

Kun veroja poistetaan kaikkien hallituspuolueiden enemmistöllä,niin koska kepu ei ollut hallituksessa? Vain -11-15.
Mutta edel.kaudella oli tehnyt -09 aloituksen
Osinkoverouudistukseen
Yhteisöveron alennuksesta.
Lähde:
EK-päivät-09
Työryhmä:Tero Honkavaara EK/ VM-virkamies Hetemäki.

Käyttäjän AkiK kuva
Aki Kivirinta

Tais jäädä selittäminen puolitiehen. Maksuttoman bussikyydin käyttäjien määrä olisi varmasti suurempi kuin nykyinen matkustajamäärä. Suurempi prosentti siis isommasta väestöstä käyttäisi julkista liikennettä. Ja kun "tarve" tai "kysyntä" kasvaa niin tottakai tarjonnankin pitää sitten parantua.

Ihan loogista. Pienikin hinta rajoittaa ja luo hintamekanismeja jolloin todellinen tarve ilmenee paremmin.

Käyttäjän JussiTanhuanp kuva
Jussi Tanhuanpää

Kuten blogisti itsekin totesi, on järkevämpää lisätä nuorten ja vanhusväestön alennuksia. Jos maksutonta joukkoliikennettä halutaan, järkevintä se olisi toteuttaa alle 18/16 vuotiaille nuorille. Totuttamalla nuoret maksuttomaan joukkoliikenteeseen, voitaisiin saada entisestään lisätyksi joukkoa innokasta joukkoliikenteen käyttäjistä nuorten aikuisten ryhmässä ja kenties tätä myöden myös varttuneemmalla iällä.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Blogisti ja kuntapoliitikko haluaa mahdollisesti sanoa, että hänen puolueensa (Kokoomuksen) äänestäjäkunta, yrittäjät ja keskituloiset lapsiperheet, eivät käytä julkista liikennettä. He yksityisautoilevat.

Ja koska puolueen äänestäjäkunta yksityisautoilee, hänen äänestäjäkunta ei kannata ilmaista julkista liikennettä. Se olisi muille lisää ja puolueen äänestäjäkunnalta pois.

Ihan ymmärrettävää.

Tosin kaikki ymmärtävät myös, että tällöin puolueen ja yksityisautoilun kannattajat:

- eivät halua suosia enempää julkisen liikenteen kehittämistä yksityisautoilun kustannuksella.
- kannattavat ympäristön kannalta huonompaa vaihtoehtoa
- kannattavat yhteisöllisyyden kannalta huonompaa vaihtoehtoa
- kannattavat haja-asutusta tiiviiden kaupunkikeskusten kehittämisen sijaa

Kirjoittaja ei myöskään ota huomioon:

- rahastuksen korkeita kustannuksia
- matkavauhdin nopeutumista
- matkustamisen helppouden ja miellyttävyyden lisääntymistä

Käyttäjän kalevisaas kuva
Eero Saastamoinen

Kansalaiset maksavat verot Suomessa - kertoo tilastot 2015:

https://www.veronmaksajat.fi/luvut/tilastot/verotu...

Tuloverot (miljoonaa euroa) 32 371
Kotitalouksien tulovero (kunnallisvero,
valtion ansio- ja pääomatulovero, yleisradiovero) 27 714
Yhteisöjen tulovero 4 429
Yhteisöjen kirkollisvero 118
Korkotulojen lähdevero 110
Pakolliset sosiaaliturvamaksut 26 639
Työnantajan työeläkemaksut 14 887
Vakuutettujen työeläkemaksut 5 983
Työnantajan muut sosiaaliturvamaksut 3 345
Vakuutettujen muut sosiaaliturvamaksut 2 424
Omaisuusverot 3 017
Katumaksu/Kiinteistövero 1603
Varainsiirtovero 783
Perintö- ja lahjavero 631
Tavaroista ja palveluista maksetut verot 29 727
Arvonlisä- / Liikevaihtovero 18 974
Energiaverot 4 054
Alkoholijuomavero 1 356
Ajoneuvovero 930
Tupakkavero 885
Auto- ( ja moottoripyörä- ) vero 882
Vakuutusmaksuvero 777
Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat 541
Raha-automaattiyhdistyksen voittovarat 426
Makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmistevero 250
Arpajaisvero (arpajaisten tuotosta) 222
Apteekkimaksut 165
Tulot päästöoikeuksien huutokaupasta 61
Varmuusvarastointimaksu 43
Ajoneuvojen rekisteröintimaksu 36
Jätevero 32
Öljysuojamaksu 24
Eräiden juomapakkausten valmistevero 15
Palosuojamaksu 11
Riistanhoitomaksut 10
Kalastuksenhoitomaksut 8
Ydinenergiatutkimusmaksu 7
Ratavero 6
Hirvilupamaksut 4
Öljyjätemaksu 4
Vakausmaksu 2
Sokerimaksut EU:lle 1
Koiravero 1
Muut verot 246
EU:lle tilitettävät tuonnin verot 165
Verojen viivästysseuraamukset, VH:n osuus 73
Muut verotulot 3
Tuoteverojen viivästysseuraamukset 3
Muiden tuotantoverojen viivästysseuraamukset 2
Muiden välittömien verojen viivästysseuraamukset 2
Takaisin maksetut verot (kaikki) -2
__________________________________________________________
Yhteensä 92 000

Lähde: Tilastokeskus

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Veikkaan, että 2016 summa on ollut korkeampi, sillä ainahan ne maksut nousevat. Oliko tuossa todella edes kaikki. Löytyisikö mitä kaikkea veroilla tuemme ja mihin kaikkeen turhaan rahoja hassataan?

Täällä on myös mielenkiintoista tietoa veroista. https://suomimedia.wordpress.com/2014/12/06/suurin...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Totta.Niin tekee ,Kansa maksaa verot millä yhteiskuntaa pyöritetään.Ei suinkaan 20% rikkaat.
Ei edes Kelan sosiaaliturvaa eikä työttömyyskorvauksia.

1.Palkansaajat
2.Eläkeläiset
3 ALV 14%-24%
4.Pääoma ja osinkotulot
Siinä on valtion verotulot maksu järjestyksessä.

Palkansaajat ja eläkeläiset maksaa progressivisa veroa. Mitä enemmän palkka nousee (ylityötkin) sitä enemmän veroja.

Miljoonan tienaava maksaa saman vero 24% kuin 45 000e tienaava.
Kun miljoona menee yli vero % laskee.
Poliittisia veroratkaisuja ,joita eniten on tehnyt Kepu,Rkp,Kok.

Kun veroissa maksat terveyspalveluista,maksat päälle nyt korotetut palvelumaksut vielä 33% +ALV.

Rikkaat käyttää kaikkia kuntien palveluja. Mutta rikkaat ei maksa kunnallisveroa.Kunnat menettää 2-3 Mrd/v verotuloja.
Keltähän ne "kupataan"? Nousiko kunnallisvero nyt?

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Helsingin joukkoliikenne maksuttomaksi niin minä maakunnasta tulija löytäisin paremmin parkkipaikan.

Arja Tappola

Ettäkö eläkeläiset saavat nyt jo alennukset ?
Minä maksan täyden hinnan kuukausilipusta.
Olen sairaseläkkeellä, invalidiprosentti on 100, siltikin täysi lipun hinta. koska en ole vanhuuseläkkeellä.
Että se siitä alennuksesta.
Joten kuinkahan moni samassa tilanteessa kanssani räpisteleekään ja maksaa.

Toimituksen poiminnat