*

Mirita Saxberg Järjen ääni

Kaikissa meissä asuu pieni populisti

Tänään uutisoitiin, että populistit veivät voiton kuntavaaleissa. Vihreiden Ville Niinistön sanotaan tekevän populistista politiikkaa oppositiokuoron säestyksellä. Haukutaan kaikkea, mitä hallitus päättää, ja nostetaan ruusunpunaista ideologiapolitiikkaa vailla sen toteutusta haittaavia piikikkäitä faktoja. Timo Soini on populistien kuningas – hän nosti puolueensa hallituskirjoihin kertomalla äänestäjille sitä, mitä äänestäjät halusivat kuulla. Kun hallitusvastuun realiteetit puhkaisivat perussuomalaisen kuplan, populismin noste kääntyi laskusuuntaan.

Myös sosiaalinen media on täynnä populisteja: keittiöpöytien ääressä istuvia yhteiskunta-asioiden tuntijoita. Pyllistetään sinne ja kumarretaan tänne. Tavoitellaan tykkäyksiä ja parjataan poliitikkoja. Parasta asennoitua negatiivisesti, sillä pessimisti ei pety. Kyllä kansa tietää paremmin, mitä kansa tarvitsee. Unohdetaan, että tänään parjattu poliitikko on se eilen äänestetty tavallinen kansalainen. Mutta ei sen väliä, populisti mikä populisti. Populistista on tullut moderni haukkumasana.

Populisti ei kuitenkaan ole paha. Populismi ei lähtökohtaisesti tarkoita suosion hakua epärehellisin keinoin. Populismi ei alun alkaen sisällä viitettä tyhjästä lupauksesta, tai toisten mollaamisesta. Latinan populus tarkoittaa kansaa. Populisti on inhimillinen. Ihmisten välinen vuorovaikutus perustuu siihen, että viestitään omia ajatuksia tavalla, jonka toinen ymmärtää mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti. Ihmisten arvot ja asenteet vaikuttavat siihen, mitä viestitään, ja miten viestityt asiat ymmärretään. Kaikki populistit eivät ole turhia kansankiihottajia. Ei ole populistin vika, jos kansa turhaan kiihottuu.

Populismi tarkoittaa kansalaisten tarpeiden tyydyttämistä – ihmisläheistä ideologiaa, jonka eteen tehdään aktiivisesti töitä. Populistinen puhe on keskustelua sanoilla, joita ihmiset ymmärtävät. Samoin kuin latinankielisiä taudinkuvia paperille kirjaava lääkäri kertoo potilaalle tämän sairastavan tavallista nuhakuumetta, populistinen poliitikko pukee arvonsa ja tavoitteensa kansan kielelle. Populisti kertoo, että hallituksen implisiittinen konkordanssi tarkoittaa hiljaista yhteisymmärrystä päätöksenteossa. On siis vain hyvä, että poliitikot pyrkivät populistiseen ajatteluun ja ilmaisuun.

Perinteinen populisti on erinomainen poliitikko. Hyvän poliitikon päämäärä on valvoa kansalaisten etua. Hyvä poliitikko perehtyy asioihin, ymmärtää niihin vaikuttavat tekijät ja tekee töitä, jotta päämäärään on mahdollista päästä mahdollisimman pienillä vahingoilla. Hyvä poliitikko ymmärtää kansalaisia ja keskustelee kansalaisten kanssa. Kun kerran populistit pärjäsivät kuntavaaleissa, kuntalaisilla on toivoa. On syytä uskoa, että valtaapitävät ihan oikeasti pyrkivät edistämään äänestäjien tarpeita. Lopettakaamme siis purnaava keittiöpopulismi. Iloitkaamme poliittisen populismin voitosta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuo oli aivan kelvollista populismin esittelyä, eikä bloggaaja edes yrittänyt väittää populismia aatteeksi, niin -ismistä kuin onkin kysymys.

Paras populismin kuvaus on edelleen Timo Soinin gradu, ja hyvä kakkonen siitä tehty suppea tiivistelmä saman tekijän kirjassa Maisterisjätkä. Olennaisia asioita ovat vallanpitäjien kyseenalaistaminen ja helppotajuinen kansankielisyys; populistin poliittiset tavoitteet ovat sivuseikka jos edes sitä.

Juuso Hämäläinen

Muista nyt Mirita, että demokratian perusta on populismi. Koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu populismille.

Toimituksen poiminnat